Rolle poika täytti kokonaiset 10 kk tänään. Roteva poika Rollesta on kasvanu. Myös pientä tottelemattomuutta on havaittavissa pojassa. Kokeilee rajoja että saako niitä ylitää...

Tässä poika vei minulta perunan, kun oli tekemässä ruokaa... Peruna tipahti lattialle, ja samassa poika oli siellä ja nami nami, peruna lähti.. Vihainen katse, kun meinasin viedä potut mukana...
1911295.jpg

Mutta vieläkin Rolle jaksaa olla yhtäpirteä mitä se oli kun pentuna tuli. Aina jotain jäynää keksimme. Olemme opetelleet tanssimistakin Rollen kanssa. Ehkä vielä rock `n roll menee... ;))
1911284.jpg

Rolle nukkuu aikalailla päivällä, kun se joka yö herättää mamman neljän aikaan, ylös nyt leikitään, ensin tieten käydään pihalla. Alkaa se hieman ottaan jo päähän, mutta minkäs teet. Keinot on vähissä ja ennekaikkea yöunet kun Rolle saattaa herättää minut jo kolmen neljän aikaan yöllä murinallaan ja ääntelemisellään. Toivotaan että löydetään Rollen kanssa ratkasu ongelmaan. :))
1911283.jpg

Onhan minun miehessä löytynyt myös miehisiä piirteitä. Kun Rolle pääsee vapaaksi puistossakin niin silloin  on menoa ja meininkiä. Poika jäpii niin narttuja kuin muitakin uroksia. Uskoo kun sanon että ei, mutta kohta tuo sana onki aivan unohduksissa, ja kohta taas mennään peräheiluen muiden koirien perässä.

Näyttelyissä emme enään käy, kun Rollela ei ole toinen kives laskeutunut. Mutta mätsäreihin suuntaamme taas ensikesänä. Saattaa olla että aloitamme agilityn tai tokon harrastamisen.

Kuvia:

Maailman komein poitsu :))
1911285.jpg


1911286.jpg

1911287.jpg


Seisotus, hieman huonoja kuvat, kun kaksin nykyään kuljemme niin ei ole kuvan ottajaa... Toisella kädellä seiso merkki ja nami kädessä, ja hihna kädessä ja vasemmalla räpsin kuvia =)
1911289.jpg

1911297.jpg